Treenileiri 2010

Watermark Springer Camp 2010

Kuvagalleriaan ->

Kun istuimme nuorten koirien katselmuksessa kahvipöydässä ja puhuimme springerileiristä Ineksen emännältä Evalta tuli hieno idea. Pitäisimme tietysti oman springerileirin! Evalla oli hyvä paikka tiedossa, siellä olisi myös käytettävissä ampujia joilla oikeus metsästää kyseisillä mailla. Ryhdyimme tuumasta toimeen, Eva varasi mökin ja hoiti ruokapuolen, ja minä suunnittelin ohjelman. Mukaan ilmoittautui Evan ja minun lisäksi Antonia & Wille sekä Linnéa & Tootsie.

Lauantai-aamuna 9.10 siis pakkasin autoon kaikki pakastimesta löytyvät kuolleet eläimet sekä verta. Lähti mukaan toki paljon muutakin tarpeellista. Hain Antonian ja Willen ja lähdimme vanhalla Carinalla Alaveteliä kohti.

Majapaikkamme oli aivan yli odotusten, Alavetelin metsästys- ja kalastusmaja. Mökki oli sisältä lämmin ja kuiva. Siellä oli keittiössä ja eteisessä jopa lattialämmitys, ihanteellista kun kakarat kuitenkin olivat lähes koko ajan enemmän tai vähemmän kosteita, niiden ei tarvinnut yhtään palella märkänäkään. Nukkumapaikat olivat tilavat ja muutenkin oli kaikille tilaa. Toki kaikki tulivat erinomaisesti keskenään toimeen muutenkin. Mökin ulkopuolella oli loputtomiin mahtavaa ilmavaa metsämaastoa ja ihan vieressä myös Seljesjärven ranta, jota Ukko kävi kokeilemassa heti saapumishetkellä. :)

Ilma oli harmaa mutta suhteellisen lämmin ja poutainen. Lauantai aloiteltiin kahvittelemalla tietysti. Sen jälkeen minä ja Tootsie lähdimme Evan miehen kanssa metsästysreissulle lähimaastoon. Antonia ja Wille lähtivät Evan pojan Markuksen kanssa eri suuntaan. Tootsie haki tiiviisti ja innokkaasti. Pari innostunutta haukahdusta siltä pariin otteeseen pääsi. Se totteli hyvin herkästi pilliä ja käskyjä. Harmikseni emme kuitenkaan löytäneet yhtään mitään vaikka yritimme olla huomaamattomia. Yhtäkkiä puhelin soi taskussani. Linnéa soitti ja kertoi että Ukko on karannut mökiltä meidän peräämme. No, siinä meni 10 minuuttia niin iso musta poika näkyi puiden välissä. Se oli iloinen löytäessään mamman ja hakikin harvinaisen läheltä lopun matkaa, vaikka me metsästysyritykset lopetimmekin siihen. Willellä meni hakeminen taas vähän sivulla seuraamiseksi, mutta saipahan poika treenata sitä että mukana kävelee aseistettu mies. :) Oli tarkoitus että Ullaakin vietäisiin metsälle, koska Ulla ei ollut siihen mennessä kantanut kokonaista lintua niin ajattelin että minä vaikka sitten itse haen, kunhan ylösajot menee putkeen. Ullan kanssa ei kuitenkaan enää ehditty mennä, mutta hyvitys siitä tulikin sitten myöhemmin...

Metsästyksen jälkeen lähdimme tekemään nuorisolle kanin laahausjäljet. Willelle ja Inekselle tehtiin melkein täyspitkät ja ne menivätkin jälkensä oikein hienosti. Molemmat ottivat kanin suuhunsa. Ullalle Linnéa teki hiukan lyhyemmän jäljen jossa oli vain yksi suora, koska ennemmin Ulla on aristellut kanin laahausjälkeä. Mutta Ullan suhteen aikuistuminen oli ottanut taas yhden askeleen eteenpäin, koska Ulla meni oman jälkensä reippaasti ja sitten vielä kantoi pupun takaisin mökille. Hienosti meni siis kaikilta se osio taippareista!

Nyt oli tarjolla Evan perheen miesten tekemää hirvenlihakeittoa. Se maistuikin. Sen jälkeen lähdimme tekemään Ukolle ja Tootsielle laahausjäljet peuransorkalla, lähinnä huvin vuoksi, kun kerta kaksi halukasta jälkikuonoa kyseessä. Tootsie pihisi intoa ja jäljesti sorkalle sen pitemmittä puheitta. Ukko teki samoin. Menimme takaisin mökille ja kello olikin jo sen verran että valmistauduimme lähtemään Evan ja hänen perheensä luokse saunomaan ja syömään. Saunoimme jonkun aikaa, ja sen jälkeen oli tarjolla kermaista hirvenliha- ja suppilovahveropataa perunoiden ja salaatin kera. Oli mielettömän hyvää ja meistä useampi varmasti söi itsensä ihan ähkyyn. Ainakin minä :) Ruokailun jälkeen palasimme mökillemme, joimme vielä iltateet ja juttelimme avotakan äärellä. Sen jälkeen olikin mukava mennä nukkumaan.

Yö nyt ei sinänsä ollut kovinkaan levollinen, minulla oli kurkku kipeä ja oikeaa nilkkaakin särki kovasti. Mutta viis siitä koska oli mukavaa. Ja onneksi Ullalle on suotu hyvät unen lahjat, jos sitä väsyttää ja me molemmat menemme maate niin Ulla nukkuu vaikka mikä olisi. :)

Aamulla seitsemän maissa, ennen auringonnousua, minä ja Eva nousimme jo ylös. Eva teki aamupuuroa ja ne kaksi muutakin nousivat syömään aamupalaa. Koirat myös saivat aamupalaa jotta jaksaisivat touhuta taas koko päivän. Antonia ja Linnéa menivät hetkeksi takaisin peiton alle, mutta minä en saanut unta. Kymmenen maissa kuitenkin kaikki olivat pystyssä ja vuorossa oli verijälkien teko. Se nyt jäi samalle päivälle kun emme lauantaina ehtineet niitä tehdä. Antonia ja Eva lähtivät tekemään kahta AVO-luokan verijälkeä. Linnéa ja minä jäimme koiravahdeiksi sillä välin. Kun Antonia ja Eva palasivat jälkienteosta niin Linnéa ja minä lähdimme tekemään nuorisolle möllijälkiä. Ineksen jälki oli noin puolen kilometrin mittainen, Willen sitten reilu parisataa metriä, ja Ullalle teimme ihan pikkuruisen kokeilumielessä.

Palasimme mökille ja tein ulkona Tootsielle pikatrimmin. Sen jälkeen söimme taas herkullista hirvikeittoa. Sen jälkeen oli tietysti vuorossa jälkien ajo. Aloitimme helpoimmasta päästä eli menin Ullan kanssa heti ensimmäisenä sen lyhykäiselle jäljelle. Ensimmäinen parin kymmenen metrin suora sujui joten kuten. Ei vieläkään varmasti ja reippaasti, mutta vähän paremmin kuin ennen. Kulmalla Ulla kuuli metsästä kahden puun narisevan toisiaan kohti, ja siihen loppui keskittymiskyky. Pätkä pätkältä kuitenkin pyysin Ullaa jäljestämään sorkalle asti ja niin se teki. Sitten oli vuorossa Willen jälki. Siinä oli vähän haastetta koska se kiersi Ullan eilisen kanijäljen. Wille jäljesti halukkaasti ja ajatuksella. Siitä näki että se ajatteli kaikkea mitä teki. Vauhtia oli sopivasti ja Wille jäljesti reippaasti ja tarkasti. Tuleva MEJÄ-tykki, luulisin! :) Ineksellä oli verijäljestä ehkä eniten kokemusta joten sen jälki oli lyhyistä jäljistä pisin. Toisin kuin Wille Ines jäljesti intohimoisesti ja sen kummemmin miettimättä mitä tekee. Se vain meni. Yhdessä paikassa tuli vähän sotkua kun liian pitkä jälkiliina jäi johonkin puuhun takkuun. Loppu sitten sujui hienosti jäljen päällä kaadolle asti.

Pidemmistä jäljistä toinen oli vähän mennyt pieleen. Alku ja loppu olivat pienen laskentavirheen vuoksi liian lähekkäin. Ajattelin että sille jäljelle menee enempi maavainuinen koira, eli Ukko. Tässä vaiheessa tuuli oli jo yltymässä sen verran että näimme kauempana puun kaatuvan. Haastetta siis jäljestäjille jälkien tuoreudesta huolimatta. Ukko jäljesti jäljen päällä maavainulla lähes koko ajan, merkaten makuut hyvin. Yritin samalla kertaa sekä himmata ison ja vahvan pojan vauhtia, kuin pysytellä myös sen mukana. Maastokin oli tässä vähän hankalamman puoleista. Lopulla jäljestys menikin vähän pieleen kun Ukko löysi liian liki kulkevan alkusuoran, mutta se luovi hienosti itsensä sorkalle kuitenkin. Hieno suoritus Ukolta, se onkin jäljestyksen suhteen jo saavuttanut parhaan ikänsä ja varmaan pitää vielä kokeisiin yrittää.

Tootsien jälki meni avohakkuun reunoja metsän puolella. Kovan tuulen takia myös nopea ja ilmavainuinen Tootsie sai yrittää vähän painaa päätään lähemmäs maata. Tootsie kuitenkin jäljesti jälkensä päästä päähän suurella innolla ja muitta mutkitta. Siinä on toinen jota pitäisi jaksaa ja viitsiä viedä MEJÄ-kokeisiin. :)

Palasimme metsästysmajalle ja Eva laittoi kahvin tulemaan. Sillä välin kokeilimme noutoa oikeilla linnuilla. Ulla aloitti fasaanin kera. Ulla ei ennen ollut ottanut kokonaista lintua suuhunsa, mutta luulen että pieni kilpailu Ineksen kanssa sai sen toisiin ajatuksiin. Heitin fasaanin ja vihelsin Ullan jäämään paikalleen. Ja sehän jäi. Käskystä Ulla sitten lähti noutoon, ja haisteli fasaania. Menin Ullan luokse ja kiusasin sitä vähän fasaanilla, ja se otti jo kiinni pari kertaa mutta tiputti fasaanin kun päästin siitä irti. No heitin uudestaan ja vihelsin Ullan jäämään paikalleen. Käskystä Ulla taas lähti ja tällä kertaa otti fasaanin suuhunsa. Se teki nurmikolla pienen kunniakierroksen linnun kanssa minun kannustaessa ja ulvoessa mäen päällä onnesta, ja lähti sitten tulemaan minua kohti. Kehuin kovaa ja menin kyykkyyn, ja Ulla toi linnun suoraan minulle käteen! Kiitin kovasti Ullaa. Minä en koskaan komenna että "IRTI!" vaan meillä koirat saavat aina lämpimät ja sydämelliset kiitokset siitä että tuovat minulle tavaraa, on se sitten mitä tahansa. Onnesta soikeana annoin fasaanikukon eteenpäin Evalle ja menimme Ullan kanssa yeisön puolelle. Ines lähti noutamaan fasaania ja kantoi sitä kyllä. Ristiin rastiin pihaa. Ei kuitenkaan halunnut luovuttaa sitä kellekään, vaan Eva sai itse lähteä hakemaan Inekseltä fasaania eikä Ines olisi silloinkaan halunnut luopua ihanasta linnusta. :) No, Ines nyt ainakin kantoi lintua eikä lähtenyt sen kanssa ihan omille teilleen, pitäähän se positiivinen siinä nähdä.

Wille, Tootsie ja Ukko saivat sitten noutaa telkkää ettei fasaanista lähtisi niin paljon sulkia. Wille odotti tunnollisesti noutokäskyä kun Antonia heitti telkän, mutta sitten kun se piti emännälle tuoda takaisin niin Willekin oli vähän sellaisissa ajatuksissa että hän haluaa kanniskella tätä vielä kauan. Antoniakin joutui lähtemään lintua hakemaan ihan itse. Willellä varmaan soi joku ihana musiikki korvissa kun se ei kuullut Antonian luoksetulokäskyjä. :)

Tootsien vuoro tuli kokeilla. Minä olen aina ollut se joka on treenannut Tootsien kanssa metsästys- ja työjuttuja, mutta nyt oma emäntä Linnéa sai kokeilla. Paikallejäämiskäsky toimi juuri ja juuri, ja Tootsie lähti noutoon kun sai luvan. Se pyöritteli lintua maassa ja kantoi itsekseen, ja Linnéan käskyt kaikuivat kuuroille korville. Jotenkin tuli mieleen minä itse ja Emma, silloin aikoinaan. :) Noutoa en kuitenkaan ollut Tootsien kanssa harjoitellut pitkään aikaan eikä se tuonut käskystä. Minä menin kokeilemaan ja otin Tootsien napakasti hanskaan. Heittäessä vihelsin ja likka ei yrittänytkään nostaa takapuoltaan maasta vaan odotti kärsivällisenä noutokäskyä. Lintu kuitenkin taas meni omia menojaan, ja keksin vähän improvisoida. Lähdin juoksemaan eri suuntaan kovaa vauhtia, ja Tootsie tulikin perässäni. Valitsin ovelan reitin niin että kaartamalla pääsin ottamaan Tootsieta vastaan kun se tuli. Telkän sain siis pienen juoksentelun päätteeksi kuitenkin suoraan käteeni eli loppu hyvin kaikki hyvin.

Ukko sai hakea telkän järvestä. Se oli varmaan Ukolle ihan passeli lopetus leirille. Ukko toi telkän kyllä rantaan, mutta sylkäisi siihen sen näköisenä että "tossa on toi sun raatos". Eli tuore ja lämmin lintu olisi luultavasti mennyt paremmin kaupaksi kuin kylmä, pakastimessa käynyt lintu. :)

Lintuleikkien jälkeen kahvittelimme vielä kerran ja summattiin viikonlopun antia. Sen jälkeen oli aika pakata tavarat, siivota ja lähteä kotiin päin. Antonia ja Linnéa siivosivat sillä välin kun minä tein Inekselle pikatrimmin. Näin viikonlopun mittainen springerileiri oli tullut päätökseensä. Kaikilla paranneltavaa ja opittavaa, mutta kaikilla myös monta vahvaa osaamisaluetta. Ja kaikilla oli takuulla erittäin hauskaa, ennen kaikkea koirilla joka saivat tehdä jotain niille luontaista ja mielekästä. Kaikenkaikkiaan olimme ehtineet tehdä kaiken maailman erilaisia springerimäisiä metsäjuttuja koirien kanssa. Onneksi minulla on näin ihania kasvatteja ja heillä niin ihanat omistajat! Ja tässähän myös piilee yksi syy siihen miksi Watermark-springereitä ei tule massatavarana liukuhihnalla - en halua että omistajatkaan ovat sellaisia.

 

Tack till Eva & Ines, Wille & Antonia och Linnéa och Tootsie!!!